- takaisin esittelyt sivulle -


Teijan turinoita

Lapsuus

Olen -72 syntynyt "paljasjalkainen" maalaistalontyttö. Eläimet ovat olleet tärkeä osa elämääni pienestä pitäen. Ensimmäinen oma lemmikki taisi olla vanha kanarouva "Neiti Höytyvä", jota kuulemma kannoin mukanani pitkin pihaa ja rapsuttelin siipien alta. Sen jälkeen onkin ollut jos vaikka millaista elukkaa lemmikkeinä… kaneja, lampaita, vuohia, vasikoita, lintuja, kissoja, koiria, marsu, ankkoja, kaloja…ja vähän vanhempana tietysti hevosia ja poneja.
Lapsuudessani vietin lähes kaiken vapaa-aikani navetalla eläimiä hoidellen. Haave ammatikseni ilmoitin aina, että "maalaistalon emäntä".

Omasta hevosesta/ponista haaveilin pitkään ja kävin siskoni kanssa hoitamassa naapurin vanhaa työhevosta.
Siskoni löysi vanhat suitset aitasta ja niitähän sitten sovitettiin hevosen puuttuessa meidän lehmille… Lehmät eivät oikein kuolaimista tykänneet, joten riimut köysiohjilla saivat toimia suitsina.
Niinpä ensimmäiset ratsastuskokemukset tulivatkin lehmien selässä. Niillä sitten ratsasteltiin pitkin peltoja ja jopa hypittiin pikku ojien yli. Kaverini kanssa aloimme käydä silloin tällöin Jyväskylässä ratsastustunneilla.

Nuoruus

Ensimmäinen poni ( Wili ) tuli meille -86. Ei kaikkein paras mahdollinen ensimmäiseksi hepaksi….Wili nimittäin oli alle vuoden ikäinen "puolivilli" ori-riiviö. Se puri ja hyppi päälle, ei osannut kulkea riimussa eikä antanut nostaa jalkoja. Monet kerrat istuttiin aidalla itku kurkussa, mustelmat käsivarsissa ja mietittiin että miksi me tuollainen ostettiin. Mutta sisukkaina tyttöinä ei luovutettu vaan jatkettiin Wilin kanssa touhuilua ja kyseltiin "vanhoilta hevosmiehiltä" neuvoja ja niinpä villistä pikku-riiviöstä kasvoi ja kehittyi oikein mukava ja luotettava monitoimipolle jolla ajettiin kärryillä ja reellä ja ratsastettiin.
Siskoni osti Wilille heppaseuraksi sen oman isän shettis-ori Pojun. Kun siskoni sitten opiskelujen myötä päätti myydä Pojun pois, aloin haaveilla suomenhevosesta (kun tuota mittaakin oli itselle silloin jo kertynyt aikalailla ja Wilin selästä olisi jalat yltäneet melkein maahan…)

Isäni oli huomannut, ettei hevosinnostus minusta näytä katoavan ja osti minulle suomenhevosen (Hiisi) 18v lahjaksi: Niinpä minulla oli sitten jo kaksi heppaa. Pikkuhiljaa alkoi kylältä pyöräilemään innokkaita pikkutyttöjä kyselemään saisiko heppoja hoitaa ja niillä ratsastaa.
Aloin pitämään heille ratsastustunteja. Syksyllä -90 ostin yhden hepan lisää ( Litla-Katla)

Aikuisuus

Seitsemän vuotta olin töissä lasten-ohjaajana ja siinä sivussa pidin tunteja, kävin itse tunneilla ja valmennuksissa, sekä hevosalan kursseilla. Tein yhteistyötä Petäjäveden 4-H yhdistyksen kanssa ja järjestimme leirejä ja pikkukisoja tallillani. Olin myös mukana perustamassa Petäjäveden omaa ratsastusseuraa PetRa ry;tä. Seuran nimissä tallillani järjestettiin monenlaisia kisoja, kursseja ja tapahtumia. Mm. este-, koulu-, kenttä-, hiihtoratsastus- ja matkaratsastuskisoja, este-ja kouluvalmennuksia, Kurikan Leenan lännenratsastuskurssi, Tarvaisen hevoshieronta luento ym. ym. Kiersimme myös pikkukisoja ympäri Keski-suomea ja osallistuimme erilaisiin tapahtumiin ja näytöksiin hevosten kanssa (katrillit, kulkueet, talutus-ratsastus ym)
Hevosia pikku shettiksistä isoihin puoliverisiin alkoi jotenkin kertyä pikkuhiljaa lisää (ostettuja ja omia kasvatteja)


Vuonna -95 menin naimisiin ja lapsia siunaantui kolme; Jiri, Jere ja Henna. Samoihin aikoihin tutustuin Kyrklundin Annikaan, joka sai minut hullaantumaan issikoihin sydänjuuria myöten. Niinpä aloin hankkia niistä tietoa ja kävin kursseja issikoiden jalostuksesta, askellajeista ja niiden ratsastamisesta. Kävin myös islanninhevos apuohjaaja koulutuksen ja aloin haaveilla issikkatallin perustamisesta.
Lisäksi kävin Jämsän maatalous- ja puutarha oppilaitoksessa Parivaljakkohankkeen järjestämän vuoden kestävän koulutuksen "hevospalveluiden tuotteistaminen", jonka jälkeen uskaltauduin irtisanoutumaan vakituisesta lastenohjaajan työstäni ja keskittymään oman yrityksen pyörittämisen.

Syksyllä 2004 sitten ostin Hrönnin, Vardan ja Holmarin. Pihatossa oli silloin myös jo kasvamassa omia issikkakasvatteja muutama. Kyrklundin Annikalle kuuluu suuri kiitos kun jaksoi omalla islanninhevos-ammattitaidollaan opastaa ja kannustaa minut alkuun tämän upean rodun "saloihin".
Päivääkään en ole katunut, että tälle tielle lähdin.



- takaisin esittelyt sivulle -